Klaus Mäkelä

Conductor & Cellist

Reviews

(In English, Spanish, German, Finnish, Swedish)


HELSINGIN SANOMAT (31.01.2016)
"Nuori Klaus Mäkelä on suuri kapellimestarikyky
Debyytti Tapiola Sinfoniettan edessä säteili luontaista auktoriteettia. 

Orkesterin edessä Mäkelässä on luontaista auktoriteettia. Hänen kapellimestarin ja muusikon taitonsa ovat niin vahvat, että hänen on ilmeisen helppo saavuttaa muusikoiden luottamus.

Mäkelä säteilee ”energiaa, kestävyyttä ja elämänhallintaa” ja viihtyy parrasvaloissa. Toisin sanoen hänessä on ominaisuuksia, joita työelämässä vaaditaan nykyään johtajilta kahden johtamistaidon asiantuntijan, professoreiden Janne Tienarin ja Susan Meriläisen mukaan. Yhtä lailla nämä bisnesalan vaatimukset pätevät myös orkesterinjohtamiseen.

Mäkelä aloitti konsertin kahdella kepeän viihteellisellä teoksella, Anton Arenskin Tšaikovski-variaatioilla ja Tšaikovskin Mozartianalla. Mäkelä antoi niissä näytteen hienosta vivahde-, rytmi- sointi- ja fraseeraustajustaan. Tunteikkuus yhdistyi eleganttiin leikkisyyteen.

Mäkelä johtaa määrätietoisin, eteenpäin suuntautuvin ottein. Eleet ovat usein suuria ja innostavia, mutta myös tarkkoja, eivät huiskintaa. (...)

Tšaikovskin sarjassa Mäkelä tarttui nopeasti dramaattisiin käänteisin ja väläytteli temperamentikkuutta.

Leikittelevän alun jälkeen Mäkelä toi esiin vakavan puolensa Dvořákin hartaan kauniissa Raamatullisissa lauluissa. Hän käytti hyväkseen kaikki orkesterin melko rajalliset väritysmahdollisuudet. "



HUFVUDSTADSBLADET (14.01.2018)

"Klaus Mäkelä är en musiker som förmår locka fram det allra bästa ur ensemblen. Recensenten tror på hans förmåga att finna nya och spännande aspekter på även en farligt sönderspelat repertoar.

För var gång jag sett och hört Klaus Mäkelä i aktion på dirigentpodiet - de är rätt många vid det här laget - har min aktning för hans beundransvärt naturliga och chosefritt framspringande och förverkligade musikalitet liksom hans, sin unga ålder till trots, osedvanliga musikhistoriska beläsenhet och osvikliga stillkänsla bara vuxit. 

Blott 21-årige Mäkelä tycks helt enkelt ha allt man bara kan önska sig av en världsdirigent in spe. Förutom det ovan nämnda även en sällsynt estetiskt behaglig och effektivt kommunicerande plastik, med en vänster hand som påfallande ofta sysslar med viktigare saker än att spegelvända den högras taktslag, ett grundpositivt sinnelag som osökt smittar av sig på musikerkollektivet samt en förmåga att spontant applicera sina musikaliska tankar och idéer på det samma. 

Och, föreställer jag mig utan att ha varit en fluga i taket, en fallenhet för att under repetitionerna lyckas förmedla inte bara tankar och idéer på såväl det detaljmässiga som dramaturgiska planet, utan även en helhetsvision av vad tonsättaren, och dirigenten, är ute efter. Se där en utgångspunkt god som någon för varje ambitiös dirigent; ung som gammal, mästare som gesäll.

Passionerat och delikat - Vad vi därtill lätt förglömmer är att Mäkelä är en av våra allra bästa cellister, vilket han hade godheten att påminna oss om vid Tapiola Sinfoniettas första konsert i nådens ar 2018, där han gjorde ett av musikhistoriens, om inte i direkt tekniskt hänseende så alla gånger uttrycksmässigt, mest krävande cellopartier: det i Brahms a-mollkonsert för violin, cello och orkester, den så kallade dubbelkonserten. Och som han gjorde det sedan! Lika stilmedvetet smakfullt och  delikat som passionerad känslosamt. I fem år äldre Marc Bouchkov hade Mäkelä dessutom funnit en sparringpartner av allra bästa, klangligt och tekniskt raffinerade, märke som dessutom föreföll tänka musik på samma sätt som Mäkelä.

De unga herrarna verkade roa sig furstligt i Brahms antagligen roligaste konsert och samspelet dem emellan, liksom med den dirigentlösa orkestern, gav överlag ett lika friktionsfritt som mödolöst intryck. Att musicera utan dirigent - vi talar med andra ord om kammarmusik på den mest avancerade nivåns - tycks för Tapiola Sinfonietta-musikerna vara lika naturligt som att musicera med dirigent. Så åtminstone när Mäkelä råkar stå på podiet och Brahmsbeundraren Joonas Kokkonens sista orkesterverk, den ömsint naturlyriska tondikten Il paessaggio (1987) som självfallet borde ha inlett hela konserten i stället för den andra halvan, andades samma naturliga rättframhet som resten av programmet.

Och som den självklara höjdpunkten hade vi naturligtvis Mozarts mirakulösa symfoni nr 39 i Ess-dur, där Mäkelä nogsamt observerade alla repriseringar och Tapiola Sinfonietta, några enstaka skönhetsfläckar till trots, med sitt klangligt fräscha och märgfulla samt fraseringsmässigt elastiska spel igen en gång levde upp till sitt rykte som en av Europas bästa wienklassiska ensemblen med modern instrument.

Väl vald samarbetspartner - Och vilket kap gjorde man väl inte när man engagerade Mäkelä som konstnärlig samarbetspartner - TS håller sig inte med chefdirigent - från och med årets hösttermin. Mäkelä är, liksom tidigare samarbetspartnern Pekka Kuusisto, en musiker som förmår locka fram det allra bästa ur ensemblen och jag ser med spänning fram emot den kommande symfoniska Beethovencykeln med sina noggrant utvalda musikhistoriska pendanger. Klaus Mäkelä, om någon, har kapacitet att finna nya och spännande aspekter på även en farligt sönderspelat repertoar."



HANNOVERSCHE ALLGEMEINE ZEITUNG (17.02.2018)
"In der riesig besetzten, fast einstündigen Sinfonie von Schostakowitsch spiegelt sich das beklemmende Leben des Komponisten unter dem Terror-Regime Stalins in erschütternder Weise wider. Dirigent und Orchester setzten sich in staunenswerter Weise mit diesem herausfordernden Werk auseinander. Dunkle quälende Klänge, bis an die Schmerzgrenze des Hörens sich aufbäumende Klangsäulen, klagende Melodien und das immer wiederkehrende D-Es-C-H-Motiv als Symbol für den Namen des Komponisten fügten sich im ersten Satz zu einer teilweise schauerlich bedrohten Lebensgeschichte.
Das Stalin-Porträt im Scherzo wurde mit seiner klanglichen und rhythmischen Aggressivität zum Hinweis auf alle Schreckensherrscher dieser Welt. Und die scheinbar fröhlich klingende Tanzmusik des letzten Satzes war durchdrungen von Skepsis und Ironie. Der finnische Shootingstar der internationalen Dirigentenszene Klaus Mäkelä beherrscht mit seinen gerade einmal 21 Jahren die komplizierte Partitur großartig. Mit klarer Zeichensprache und bewegtem Körpereinsatz führte er die grandios spielende NDR-Philharmonie durch die emotionalen Höhen und Tiefen dieser erschreckenden Musik."


FREIE PRESSE (20.08.2017)
"MDR-Sinfonieorchester: Wenn Sibelius zum Liebling avanciert
MDR-Sinfonieorchester und Dirigent Klaus Mäkelä begeistern in Greiz
Der in Deutschland bis auf weiteres als Komponist mit argen Ecken und Kanten gehandelte Jean Sibelius avancierte an dem Abend zum Publikumsliebling, lief damit keinem anderen als Johannes Brahms knapp den Rang ab, dessen legendäres Violinkonzert erklang! Verantwortlich dafür war der 21-jährige finnische Dirigent Klaus Mäkelä, der dank seiner Ausstrahlung, seiner hinreißenden Musikalität und seiner mit Händen zu greifenden Nähe zu den Ausführenden zwei Sibelius-Stücke zum Erlebnis werden ließ, die nicht unbedingt zu den großen Erfolgen des Skandinaviers zählen: die Tondichtung "Lemminkäinen zieht heimwärts", das rasante Porträt eines altfinnischen Frauenhelden, und die als irrlichternde Grenzgängerin zwischen Klassik, Spätromantik und Moderne geltende 5. Sinfonie. Da erfreuten kraftstrotzende Streicherteppiche, filigran agierende Holzbläser und ein ungestüm loslegendes Blech - um nur einiges von dem Guten zu nennen, was zu hören war.
Der junge Mann am Pult, zu Hause als Dirigent und Cellist längst ein Star, gefördert auch von der Deutschen Stiftung Musikleben, hat bei seinem Debüt mit dem MDR-Sinfonieorchester die gewiss hochgesteckten Erwartungen erfüllen können.
Der Abend dürfte zu den Höhepunkten des diesjährigen MDR-Musiksommers zählen. Der hauseigene Klangkörper präsentierte sich in hervorragender Verfassung, verfügte in allen Registern über die Klassemerkmale, die ein Spitzenorchester auszeichnen sollten."


BACHTRACK / Pablo Sánchez Quinteiro (30.01.2018)
”Mäkelä: un nuevo prodigio de la dirección deslumbra con la OSG
Desde el primer momento Mäkelä se mostró como un talento nato para la dirección de orquesta. En sus pocos años, Mäkelä atesora todas esas cualidades que uno espera de un director de orquesta con una técnica ya depurada y madura. Así, de entrada sorprende por una gestualidad impecable que se traduce en una dirección detallista e incisiva, a la vez que muy expresiva. Igualmente, su expresión corporal es exquisita, utilizando toda su anatomía para vehicular sus ideas de una forma natural. Finalmente, a estos aspectos técnicos se suma el don evidente de saber transmitir a los músicos su concepción personal de la obra. El resultado fue tres interpretaciones auténticamente de lujo.”


LA VOZ DE GALICIA (29.01.2018)
”Este décimo concierto de abono de la OSG (Orquesta Sinfónica de Galicia) nos permitió descubrir a un joven director de orquesta, el finlandés Klaus Mäkelä (1995). Pese a la edad, sorprende su actitud de autoridad, basada en profunda musicalidad, gestualidad nítida y segura, temperamento, buen ritmo, planificación de las voces orquestales y la sentida cantabilidad propia de un chelista. El público lo percibió como futura figura de la dirección de orquesta. Y lo ovacionó.”


LA OPINIÓN A CORUNA (29.01.2018)
”Cuando un director o un intérprete muy joven actúa con alguna orquesta, la crítica suele referirse a él como "una promesa" y augurarle un futuro prometedor (lo cual, desde luego, no compromete a nada). Pero el pasado viernes estuvo al frente de la Sinfónica un director finés de 22 años que recibió una de las grandes ovaciones que se han escuchado en el Palacio de la Ópera para premiar una labor rectora. Y una vez más acertó nuestro público al identificar a un artista de extraordinario talento. Mäkelä es ya, en edad tan temprana, una espléndida realidad. Dominio desde el podio; gesticulación expresiva; capacidad para transmitir las más sutiles delicadezas mediante gestos alados de sus brazos, que también pueden comunicar una poderosa energía en pasajes de intensidad emotiva. Mediante una dirección clara, nítida, logra ese puente ideal entre orquesta y público; y a todos cautiva, magnetiza. Cómo si no 1.700 personas contienen el aliento y la aclamación durante unos cuantos segundos hasta que la batuta baja definitivamente los brazos? Eso lo consiguen solo algunos grandes directores. Y también -justo es decirlo- no todos los públicos. Así fue el final de una Noche transfigurada maravillosa.”


AAMULEHTI (11.03.2018)

"Nuori superkyky innosti Tampere Filharmonian hurmioon

Konserttiarvio: Klaus Mäkelästä on lupa odottaa seuraavaa suomalaista kapellimestaritähteä.

Kapellimestarin olemassaolon tärkeimpiä syitä on kyky innostaa orkesteri soittamaan sielu vereslihalla, sormenpäät hellinä ja henki kurkussa.

Juuri tällaisen oivallisen johtamisen mallia näytti varhaiskypsä Klaus Mäkelä, 22, Tampere Filharmonian kanssa Dmitri Shostakovitshin viidennessä sinfoniassa.

Yksi esimerkki: sinfonian toisen osan avaavat kontrabassot ja sellot eivät varmaan ole koskaan aikaisemmin soineet yhtä hurjalla intohimolla ja fyysisellä voimalla.

Shostakovitshin viidennen sinfonian sanomaa ja tarkoitusperiä on spekuloitu vuosikymmeniä, joten oli virkistävää kuulla sinfonia ihan puhtaana musiikkina vailla mitään poliittisia, psykologisia tai omaelämäkerrallisia sivujuonteita.

Nopeilla tempoilla johtanut Mäkelä keskittyi teoksen suurenmoisiin melodioihin, rytmeihin, energisyyteen, melankolian hetkiin ja soinnin vastustamattomiin purkauksiin.

Hän rakensi kappaleesta upean sinfonisen musiikkidraaman, jonka perustana olivat ennen kaikkea Tshaikovski ja Mahler, ei niinkään Stalin."



HELSINGIN SANOMAT (10.12.2017)

"Nuori kapellimestarilupaus Klaus Mäkelä vakuutti varmoilla otteillaan

Klaus Mäkelä on 21-vuotias sellisti ja kapellimestarilupaus. Kypsän muusikkouden huomaa hänen taidossaan käsitellä jo nyt suurta orkesteria jäntevästi sekä reagoida salamannopeasti pieniin hämminkeihin. Varma ote näkyi niin kokonaisuuksien kuin yksityiskohtien muotoiluissakin.
Aulis Sallisen Juhla-alkusoitto ”Kuningas Lear” käynnisti konsertin uljaasti. Säveltäjän ilahduttavan selkeästi profiloidut teemat ja karakterit välittyivät tehokkaasti. Saatiin verevästi, vaskiosuuksissaan todella juhlavasti soiva orkesterifresko. Teoksen kertomuksellisuuteen mahtui myös hemaisevia jousiosuuksia ja muutama tumman kohtalokas kontrasti. 

Konsertin päänumeroksi muodostui Leevi Madetojan kolmas sinfonia (1926). Siinä usein pohjoiseen melankoliaan ja traagisuuteen liitetty säveltäjä löysi valoisan vaihteen ajatuksella ”minä kykenen!”.
Sinfonian ranskalaisten vaikutteiden, liike-energian ja huolettomuuden ohella musiikissa on suomalaista lyyrisyyttä ja pastoraalia, italialaista tanssillisuutta sekä rytmistä leikkimieltä ja moniselitteisyyttä.
Esityksestä muotoutui rohkean ja virkeän monityylinen, kotoisan ja kansainvälisen yhdistävä sinfonia.

Klaus Mäkelän johdolla orkesteritutit jylisivät. Säestysosuuksissa hän vaimensi viisaasti soittajistoaan. "



AAMULEHTI (17.09.2016)

"Kapellimestari Klaus Mäkelä, 20, äkkiä takaisin Tampereelle – Hän on huippulupaus! 

Se oli kahden kulttuuriuutisen konsertti: Klaus Mäkelä, 20, on fantastinen kapellimestarilupaus. Perulainen Jimmy López, 37, taas on huima säveltäjäkyky.

Mäkelä inspiroi perjantaisella vierailullaan Tampere Filharmonian soittamaan Lópezin Perú Negron aivan loistavalla hehkulla ja tarkkuudella.

Mäkelällä on Esa-Pekka Salosen lailla kirkas lyöntitekniikka, jolla hän ilmaisi selkeästi kappaleen jännittäviä rytmejä ja täyteläisiä sointeja.

Toisen mestarin Gustavo Dudamelin Mäkelä toi mieleen kyvyllään saada rytmit ja sointivärit iloitsemaan avoimesti ja rennosti. Harvoin olen hymyillyt konsertissa yhtä paljon kuin tämän yhden kappaleen aikana! (...)

Orkesteri antoi musiikille tismalleen oikeanlaisen sykkeen, jossa myös tauot puhuivat paljon. Täysosuma! (...)

Tapa, jolla Mäkelä tulkitsi Claude Debussyn hienostuneen Images-sarjan kertoo paljon hänen persoonastaan ja asenteestaan. Mäkelä ei lähtenyt tekemään Imagesin vaihtelevista tunnelmista mitään tajunnan räjäyttävää tulkintaa, vaan hän luotti musiikin puhuttelevuuteen. Teatraalisuus pois, noudata partituuria uskollisesti, oli esityksen viisas päälinja.

Mäkelän näkemys muovasi kolmen erillisen kappaleen sarjasta yllättävänkin yhtenäisen teoksen, jossa osien erot olivatkin nyt saman vision erilaisia valotuksia. Jopa värikäs Ibéria-osa pysyi nyt osana kokonaisuutta! (...)

Ilta oli joka tapauksessa Mäkelän valtavan musikaalisuuden ja ammattitaidon kisällinäyte. Hänet pitää kutsua Tampere Filharmonian eteen takaisin pikimmiten."



ST PAUL PIONEER PRESS (21.04.2018)

"On a program led ably by young Finnish conductor Klaus Makela, the Minnesota Orchestra proved fine collaborators on the Rachmaninoff, then demonstrated their expert way with the symphonies of Dmitri Shostakovich on a bracingly dramatic interpretation of his Fifth.

...a very good performance of Shostakovich’s Fifth that was full of dark clouds and intimate, involving solos from the winds."



GÖTEBORGS-POSTEN (29.04.2016)

"Dirigent för denna konsert är den unga finländaren Klaus Mäkelä, blott 20 år gammal. Att han är osedvanlig begåvning, med en speciell känsla för musikens storform, visar sig i orkesterns framförande av Rachmaninovs andra symfoni. Den finns en spänstighet i attacken och Mäkelä lyfter verkligen fram de olika accenterna, själva kontrastverkan mellan känsloutspel och innerligen. 

Så levande och rörligt spelat."



NORRKÖPINGS TIDNINGAR (06.10.2017)

"Mäkelä besitter en musikalisk intelligens utöver det vanliga och har en självklar intuition för det musikaliska arbetet. Han ställer krav och han inbjuder orkestern till ett gemensamt musicerande. Dessutom ser han ut att ha roligt på pulten. Sådant smittar.

Med sinne för effekter maximerade Mäkelä de musikaliska uttrycken i sin tolkning. I den första satsen markerades kontrasterna i denna de stora gesternas musik. Den andra delen visade på orosmoln som kommer och går för att slutligen landa i någon slags vila.

Efter ett mera genomskinligt Scherzo brakade finalen, ”nästan som en fantasi”, lös med full kraft. Mäkelä fick blecket att prunka i tajta klanger i ett högintensivt utspel. Här fanns plats både för detaljarbete och för de horisontella perspektiven.

Konserten inleddes med Modest Musorgskijs ” Preludium och Persisk dans” ur operan Hovansjtjina. Här radas stämningar upp, allt från skiraste och ömtåligaste diskant till aktiva emotionella flöden."



HELSINGIN SANOMAT (27.05.2017)

"Klaus Mäkelän johtama korkeatasoinen esitys hehkui värikylläisenä, milloin huumaantuneena luonnonpalvontana, milloin tuskaisena kaipuuna. Nuori Mäkelä vakuutti oopperakapellimestarikyvyillään."



HUFVUDSTADSBLADET (30.01.2016)

"Extraordinär begåvning

Klaus Mäkelä är en extraordinär begåvning som kommer att gå långt.

Allra skojigast var det dock att beundra vår senaste stjärna på den inhemska dirigenthimlen, blott nittonårige Klaus Mäkeläs avslappnat förtroendeingivande insats på podiet. Tapiola Sinfonietta-debuterande Mäkelä är helt klart en extraordinär begåvning, som av allt att döma lyckas kanalisera sin betydande musikaliska uttrycksvilja på ett konstruktivt sätt.

Mäkelä, som även är en av våra bästa unga cellister, har en tilltalande plastik och kommunikationen med orkestern föreföll fullkomligt mödolös. Det är givetvis vanskligt att dra några desto mer långtgående slutsatser om Mäkeläs verkliga kapacitet på basis av en konsert och utan att ha följt med repetitionsarbetet, men en kvalificerad gissning är ändå att den här killen kommer att gå långt. Mycket långt. "



HELSINGIN SANOMAT (07.02.2018)
Seuraava suuri suomalais­kapellimestari lunasti lupauksia
Ajatella, että aivan pian läpimurtonsa tekee ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt suomalainen kapellimestari! Ainakin, jos läpimurrot jatkuvat tällä tahdilla.
Klaus Mäkelä (s. 1996) on nimittäin jo omansa tehnyt. Hänet valittiin joulukuussa vain 21-vuotiaana Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailijaksi.
Oli siis aika, että hän debytoi myös kotimaansa Radion sinfoniaorkesterin edessä keskiviikkoiltana. Parin sattumuksen kautta, mutta kuitenkin.
Radion sinfoniaorkesteri joutui sunnuntaina pulaan, kun kapellimestari Lionel Bringuier sairastui ja maanantaina uuteen pulaan, kun pianosolisti Piotr Anderszewski perui tulonsa.
Ainahan näistä selvitään, ja niin nytkin. Mäkelä suostui pikapestiin, kunhan sai vaihtaa kaksi kolmesta konsertin teoksesta itselleen tutummiksi. Pianistiksi lennätettiin Mäkelän kanssa jo musisoimaan ehtinyt islantilainen Vikingur Ólafsson (s. 1984).
Ja katso: Mäkelä oli keskiviikkoiltana itse rauhallisuus ja sai aikaan pakotonta, ilmavaa ja tasapainoista musisointia.
Varhaiskypsyys johtuu osaltaan siitä, että professori Jorma Panula päätti jo aikoja sitten, että kapellimestariopiskelijoiden kannattaisi aloittaa johtamisharjoittelu entistä varhaisemmin, vuosia ennen täysi-ikäisyyttä.
Niin Mäkelä tekikin kuuden vuoden ajan, eikä katsonut enää tarvitsevansa Sibelius-Akatemian aikuisten puolen kapellimestariluokkaa, jossa Panulan oppeja soveltaa nykyisin professori Atso Almila ja hänen jälkeen aloittava Sakari Oramo.
Ehkä hän oli oikeassa. Jos vielä kaksi vuotta sitten laitoin kysymysmerkin ”seuraava suuri suomalaiskapellimestari” -määritelmän jälkeen, niin nyt kysymysmerkin voi ottaa pois.
Tältähän se on näyttänyt yhä selvemmin myös aikaisempien suomalaisnäyttöjen perusteella. Helsingin kaupunginorkesteri on jo kutsunut häntä toistuvasti Musiikkitalon kapellimestarikorokkeelle. Tapiola Sinfonietta on ehtinyt nimetä Mäkelän taiteelliseksi partnerikseen. Radion sinfoniaorkesterikin oli kutsunut hänet debytoimaan ensi kaudelle ja antanut uusintakutsun seuraavalle kaudelle jo ennen tämän viikon yllätyskeikkoja.
(...)
Klaus Mäkelän jo korkealla kansainvälisellä tasolla olevaa kehitystä on suuri ilo seurata.”


KYMEN SANOMAT (07.10.2016)
"Nuori komeetta sähköisti orkesterin
Maamme musiikkikoulutusjärjestelmä on tuottanut lukuisia kansainvälisestikin menestyneitä kapellimestareita. Uusin tulokas on 20-vuotias Klaus Mäkelä, jonka sädehtivä lahjakkuus ja määrätietoisuus valloittivat yleisön Kymi Sinfoniettan konsertissa. Hän maalailee tuntemuksiaan rohkeasti saaden orkesterin antamaan parastaan. Mäkelän työskentelyä siivittävät sävelkielen keskittyneisyys ja musiikillisen ilmaisun puhtaus. 
Uuno Klami -sävellyskilpailussa palkittu Sauli Zinovjevin Gryf on voimaa uhkuva teos. Sen ilmaisuskaalan Klaus Mäkelä nosti esiin tarkkavaistoisella työskentelyllään. Tehokkaasti nyanssien ääripäitä hyödyntävä tulkinta nousi ajoittain korvia ravistelevaksi vyörytykseksi, jossa salin akustiset rajoitteet tulivat vastaan. 
Aulis Sallisen Don Juanquixoten yölliset tanssit sellolle ja orkesterille liikkuu huumorin ja rytmisen iloittelun maisemissa. Sen sellosolisti Klaus Mäkelä osoitti instrumenttinsa vahvaa hallintaa. Kuulijoita innostava teos sisälsi vaikutteita muun muassa Toivo Kärjen tangosta. 
Solistin tarmokkaat pyrähdykset loivat intensiteettiä yöllisiin seikkailuihin, joista orkesteri selvisi ilman kapellimestaria kunnialla. 
Slaavilaista hehkua tarjottiin Anton Arensky Variaatioissa Tsaikovskin teemasta jousiorkesterille. Sen estottoman vuolaana virtaava melodiikka sädehti selkeänä. Mäkelän elastinen liike ja laaja ilmeitys peilautuivat orkesteriin soinnillisena herkkyytenä. 
Sergei Prokofievin Klassisessa Sinfoniassa nro 1 D-duuri Mäkelän draaman vaisto pääsi oikeuksiinsa. Avausosan viehättävä keinunta ja energia vaihtuivat hitaan osan yksinkertaiseen koruttomuuteen. Gavotin ryhdikäs painokkuus ja finaalin vastustamattoman kirpeä taidokkuus kirkastuivat Klaus Mäkelän voitokkaassa otteessa"


KALEVA (07.04.2018)
"Suomesta on noussut monia kyvykkäitä nuoria kapellimestareita, mutta hyvin harva heistä on vielä 22 vuoden iässä osoittanut samanlaista kypsyyttä orkesterin edessä kuin helsinkiläinen Klaus Mäkelä torstaina Oulussa. Mäkelä on hiljattain valittu Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailijaksi, mikä kertoo paljon. Näihin virkoihin ei nousta pelkästään opintotodistuksilla tai sujuvan supliikin voimin.
Mäkelän johtaminen oli tasapainoisen selkeää ja taloudellista, täysin ilman tiettyjä nykymusiikkikapellimestareita vaivaavaa konemaisuuden syntiä. Kotiläksyt oli tehty ja palaset mietitty tarkkaan. Äärimmäisen hiljaisista sävyistä lähtemällä Mäkelä pystyi kasvattamaan vaikuttavia tehoja. Mieleen muistui orgaaninen tapa, jolla Osmo Vänskä kolmisen vuotta sitten käänsi samassa salissa uusia kuuntelukulmia Sibeliukseen.
Mäkelän käsissä sinfonia (Shostakovitshin 5.) eteni pirteän määrätietoisesti aina sankarilliseen loppuunsa, vai pitäisikö sanoa loppuihin saakka. Orkesterilaiset ainakin pääsivät luukuttamaan sydämen kyllyydestä, mutta tällä kertaa loogisena huipennuksena kaikelle aiemmin kuullulle. Siinä se pieni suuri ero. Ei mesottu turhaan."


HELSINGIN SANOMAT (13.03.2016)
"Kapellimestarikomeetta Klaus Mäkelä leikkimielisenä

Kirjava kavalkadi vaati Mäkelältä ketterää joustavuutta ja nopeaa reagointikykyä. Tarvittiin myös paljon leikkimieltä, jota nuoresta miehestä ei puutu. 

Mäkelän taitojen paras mittari oli Stravinskyn räiskyvä Petruška-sarja marionettimaisine rytmeineen ja kohtauksineen. Mäkelä saavutti nopeasti iskevän varmuuden ja johdatteli HKO:ta äkkinäisistä rytmi- ja tempovaihdoksista toiseen. Samalla sätkyttelevään markkinahumuun syttyi iloisen räikeää värikkyyttä ja hiven myös demonisuutta.

Konsertti alkoi Klamin sävelrunolla Lemminkäisen seikkailut saaressa. Mäkelä maalasi sointia karheaksi ja teräväksi, mikä teki jännittävän primitivistisen säväyksen. 

(...)  Mäkelä sai musiikin virtaamaan alkuvoimaisena, hurjiin lyömäsoitinjäristyksiin huipentuvana sointilaavana."



RONDO CLASSIC (12.03.2016)

"Mäkelä johti loistokkaan itsevarmasti ja väkevästi mutta samalla siron hallitusti. Klamin pienoisruno Lemminkäisen seikkailut saaressa purskahteli tyyliteltyä alkuvoimaa, ja Stravinskin Petrushka-baletissa erottuivat markkinahumun ja groteskin nukkemaailman limittyvät kerrokset. HKO:n puhaltajat nautiskelivat kamarimusiikillisissa osuuksissa ilmeikkäästi. Mäkelän elekielen tekninen, suorastaan tanssillinen taituruus ihastutti (...) "



ETELÄ-SUOMEN SANOMAT (22.09.2017)

"Klaus Mäkelä näytti taitonsa Lahdessa

Mäkelä on ilmoittanut Mozartin suosikkisäveltäjäkseen ja korostanut haastatteluissa partituurin täydellisen sisäistämisen tärkeyttä. Tämä kuului pitkänhuiskean kapellimestarin kirkkaissa, selkeissä iskuissa.

Mäkelä johti teoksen (Schumann: Sinfonia nro 4) hurjiin korkeuksiin, osoittaen olevansa alati kasvavan maineensa arvoinen virtuoosi.

Klaus Mäkelä lunasti suuret odotukset torstaina Sibeliustalossa."



HELSINGIN SANOMAT (13.01.2018)

"Kapellimestari Klaus Mäkelä on älykäs tulkitsija, jolta sopii odottaa paljon

Viime aikojen julkisuus, ehkä länsimetrokin, oli tuonut Tapiolasalin täyteen ihmettelemään 21-vuotiasta kapellimestaria ja sellistiä Klaus Mäkelää.

Ihmetellä sai myös siksi, että avausnumero Johannes Brahmsin kaksoiskonsertto viululle ja sellolle on kova pala täystoimisen kapellimestarinkin kanssa, saati kun kapellimestari on solisti ja sidottu selloonsa selkä orkesteriin päin. Lisäkierre tulee Brahmsin maanisista synkoopeista: fraasit ja iskut sijoittuvat mihin tahansa paitsi tahtiviivoille.

Tapiola Sinfoniettan vahvaa perinnettä on hoidella mutkikkaita asioita ilman kapellimestaria. Konserttimestariksi oli viime tingassa hälytetty Siljamari Heikinheimo.

Jykevästi käynnistynyt kaksoiskonsertto oli yhtä lailla liikkuva kuin lämpimästi laulava.

Belgialainen viulisti Marc Bouchkov ja Mäkelä viihtyivät keskenään. Viulu ja sello kujersivat toisilleen, kietoutuivat intohimoisesti yhteen ja kirittivät spontaaniin leikkiin. 

Mäkelän johtama Joonas Kokkosen Il paesaggio (Maisema) oli ilahduttava kädenojennus sukupolvien yli. Harras ja vähäeleinen sävelmaalaus kohosi vankkaan unisonoon ja veti viime henkäyksensä duurissa.

"...Mäkelä on sekä sellistinä että kapellimestarina rohkea, nopeaälyinen ja avarakatseinen tulkitsija, jolta voi odottaa paljon."



TURUN SANOMAT (28.03.2015)
"Nuorella miehellä on näkemystä
Yhden jos toisenkin huippusoittajan on nähty tarttuvan tahtipuikkoon, vaikka kaikille orkesterinjohto ei olisikaan se luontevin tapa ilmaista itseään. Mutta Turun sellokilpailussa loistaneesta Klaus Mäkelästä voi jo nyt todeta: tässä on aito kapellimestari. 19-vuotias lahjakkuus esiintyi torstai-iltana luontevasti niin Turun filharmonikkojen johtajana kuin solistinakin. (...)
Pjotr Tshaikovskin virtuoosiset Rokokoo-muunnelmat yllyttivät hänet varsin vetävään tulkintaan. Mäkelän johtotähtenä on koko ajan vahva taiteellinen visio, joka hetkittäin vie hänet soittotekniikkansa riskirajoille. Hyvä näin, sillä ei taiteilijanuransa nousukiidossa olevalta nuorukaiselta ole varmistelutulkintoja tultu kuulemaan. Napakasti soittanut TFO ei kaivannut erillistä kapellimestaria, siitä pitivät Mäkelän täsmälliset nyökkäilyt sekä konserttimestari Juha-Pekka Vikmanin rautainen auktoriteetti huolen.  (...)
Toinen puoliaika olikin sitten yhtä juhlaa, pääosassa Igor Stravinskyn huikea nuoruudentyö Tulilintu. (...)
Nuori mies oli yhtä musiikin kanssa. Kuningas Kashtshein hornantanssin askeleet sivalsivat kuin piiskaniskut ja Kehtolauluun löytyi ihanan tuudittava pulssi. Turun filharmonikot ylsivät parhaimpaansa niin ilmaisuvoimaisten puhallinsoolojen kuin hehkuvan yhteissoinnin saralla. "


ÅBO UNDERRÄTTELSER (29.10.2016)
"En stor dirigentbegåvning i aktion
Viktigast var att tolkningen höll så bra: detta är stor dirigentmusik, och man märkte att symfonin är viktig för den 20-årige dirigenten, och det var den tydligt också för publiken. Efter den förlösande stämning som följer den attack-inledda långsamma delen sätter ett glatt tema igång som håller också i de stormiga väderyttringar som ännu återstår. Stegringen på slutet blev just såpass magisk som den ibland kan bli, och bravoropen hördes från många håll. Vällkommen tillbaka snart, Klaus Mäkelä, med ett lika intressant program som detta!"


AMFION / EERO TARASTI (09.12.2017)
"Madetojan kolmas sinfonia oli illan huipentuma. Vaikka tietenkin olen sen kuullut, kuulin se ’oikeasti’ ehkä vasta nyt. Kerrassaan nerokas luomus. Mutta kaikkea muuta kuin finnogrista hautovuutta, ei edes Madetojaan aina Pohjalaisten kautta liittyvää soinnin karuutta ja musiikillisen maiseman autiutta. Tämä sinfonia on erittäin ranskalainen, se voisi olla nimeltään Sinfonia Gallica, kuten Henry-Claude Fantapie on Salmenhaaran mukaan sanonut. Koko soinnillinen yleiskuva ja musiikin hahmottuminen on ranskalaista ja viittaa Chaussoniin, Fauréhen, Poulenciin, Magnardiin ja jopa satielaiseen kahviloiden musiikkiin, ’hyvään huonoon makuun’. Vaskipuhaltimiakaan ei käytetä wagnerilaisen raskauden tuottajana vaan kirkkaana, suorastaan räikeänä väriefektinä. Mutta sinfonia on ennemmin keskieurooppalainen yleensä ottaen ja muistuttaa Bohuslav Martinůta. Tietenkin puhaltimien käsittely solistisesti ja pastoraalisesti on myös kuin Mahleria ja vilkas artikulaatio kuin Richard Straussia. Jos tämä on neoklassista, on se sitä tuon kreikkalaisen Heiterkeitin, hilpeyden mielessä, josta Adorno puhui ja jonka hän kielsi. Mielestäni Madetojan kolmatta on aivan turha rinnastaa Sibeliuksen kolmanteen, ne ovat kaksi aivan eri maailmaa.

Klaus Mäkelä oli siinä joka tapauksessa kuin kotonaan. Ei voi mitään, mutta mieleen tulevat saksalaisen tradition suuret kapellimestarit, kun katsoo ja kuulee hänen johtamistaan. Kun hän astuu sisään, hän vangitsee ehdottomuudellaan heti sekä yleisön että orkesterin. Mutta se ei ole mitään sanelua von oben vaan hän on kuin yksi soittajista. Silti hänen otteensa pitää alusta loppuun. Hän osaa luoda musiikkiin kerrostumia, erilaisia tasoja, hierarkioita, lähellä/kaukana, ylhäällä/alhaalla, painokkaasti/kevyesti, hän osaa musiikillisten understatementien taidon ja löytää myös oikeat karakteerit. Silti huipennukset ovat ehdottomia. On todella sangen ihmeellistä, että tällainen kyky on kasvanut Suomessa ja lähtee nyt maailmalle. Toivottavasti kuulemme häntä vielä usein kotimaassakin."



TURUN SANOMAT (22.02.2014)
"Vain 18-vuotias Klaus Mäkelä otti Dvorakin sellokonserton haltuun täysin suvereenisti, soveltaen torstain kolmesta konserttosolistista ehkä laajinta dynaamista skaalaa. (...)
Klaus Mäkelän Fagerlund-esitys taas ilahdutti selkeydellään ja sai minut jo varovaisesti asettelemaan nuorukaisen harteille suosikin viittaa."


ÅBO UNDERRÄTTELSER (28.03.2015)
"Den nittonårige cellisten (Klaus Mäkelä) visade en förtroendeingivande kompetens som dirigent i Igor Stravinskys orkestersvit ur baletten ”Eldfågeln”. Det här är ju orkestergymnastik i högsta klass där det gäller för både dirigent och orkester att visa musklerna. Klaus Mäkelä, som lär ha studerat orkesterdirigering för Jorma Panula redan som tolvåring, visade sig ha de behövliga musklerna, dirigerade inspirerande med tydliga slag och fullständig kontroll i den färgsprakande och rytmiskt kapriciösa musiken. Orkestern svarade alert och energiskt och den fulltaliga publiken var helt såld."


RESMUSICA (03.07.2014)
"Gubaidulina’s score provided ample opportunity to showcase cellist Klaus Mäkelä’s formidable talents: the controlled swells of the opening, the clearly defined rapid pizzicato passages, and the sustained intensity during the broad ascending lines. Janne Valkeajoki’s confident bayan playing provided a colorful foil to the cello."


KESKIPOHJANMAA (08.09.2015)
"Kapellimestari Klaus Mäkelän inspiroidut luonnehdinnat illan teoksista herättivät odotuksia, jotka sitten konsertissa lunastettiin.

Joonas Kokkosen Sinfonia da Camera 12 jouselle on säveltäjän modernistisin teos, jossa jokaisella soittajalla on omat nuotit, eli lavalla oli tusina solisteja. Mäkelän tulkinnallinen näkemys oli ankaran intensiivinen, jossa osat erottuivat milloin meditatiivisena tai dramaattisena ja komeasointisena. Molto vivace-osaan Mäkelä oli jopa löytänyt hienoista huumorinpilkettä. Taitavasti ja tinkimättömästi tulkittu kappale oli avausnumeroksi erikoinen ja kiinnostava valinta, joka ei millään tavalla johdattanut tunnelmia Haydnin ja Beethovenin sointimaailmoihin, mikä lienee ollut tarkoituskin.

Orkesteri ei jäänyt solistin varjoon, vaan tarjosi tunnettua wieniläisklassista osaamistaan, johon Klaus Mäkelä sai myös puumerkkinsä omilla näkemyksillään jo alkutahdeissa. Orkesterin kanssa pitkään soittaneet puhaltajat tekivät jälleen saumatonta yhteistyötä.

Tuntui kuin Klaus Mäkelä orkestereineen olisi väliajalla ladannut itsensä täyteen uutta energiaa, niin poikkeuksellisen verevänä ja valoisana soi Beethovenin Sinfonia nro 1 C-duuri. Tempot oli valittu niin vauhdikkaiksi kuin oli kehdattu, dynamiikat vaihtuivat lennossa ja finaalissa riemun annettiin purkautua täysillä. Vaikka kaikki oli tarkasti punnittua, tulkinta jätti vaikutelman kuin se olisi syntynyt juuri nyt ja tässä. 

Miten hieno avaus orkesterin syyskaudelle! Eikä tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja povatessaan, että myös Klaus Mäkelästä kuullaan vielä."



KARJALAINEN (15.10.2016)

"Komea kokonaisuus nuoren kapellimestarin johdolla

Klaus Mäkelästä taatusti kuullaan vielä. Nuori superlupaus kapellimestarina kykeni siirtämään nuoruuden intonsa orkesterin otteisiin loistavalla tavalla: orkesterin soitto oli kautta linjan pirteää ja nyanssirikasta, jotenkin ihan uudella, ennen kuulemattomalla tavalla. "



AMFION / EERO TARASTI (07.04.2017)

"Loppupuoliskolla näyttäytyi suoraan sanoen fenomenaalinen kyky, Klaus Mäkelä, jota en ollut aiemmin kuullut. Hänestä oli kyllä jo kuultu ja nyt sai vain todeta, että ennakkohuhut pitivät paikkansa. Mäkelä astui lavalla kuin toiseen kehoon, niin kuin Marcel Proustin teoria musiikin esittämisestä sanoo. Lavalla hän pitää koko orkesterin innostavassa otteessaan kuin joku Otto Klemperer tai Leonard Bernstein. 

Beethovenin 4. soi sykähdyttävästi, koska kaikki oli oikein tehty. Mäkelän johtaminen on määrätietoista ja dramatiikkaa korostavaa."



LÄNSI-SAVO (06.04.2017)

"Hengästyttävää kapellimestaritaidetta

Beethovenin neljättä sinfoniaa seurasi kuin jännitysnäytelmää. Pääosassa lähes rikollisissa puuhissa oli kapellimestari Klaus Mäkelä, joka iski orkesteriin tulta ja tappuraa. Miten mielenkiintoisesti ja rohkeasti Mäkelä muotoili sinfoniaa etsien sen äärireunoja. Mäkelä tekee itsestään mielenkiintoisen hahmon vahvalla johtamisellaan. Välillä iskua etsitään lattian rajasta ja välillä kädet heiluvat kuin DJ:llä. Mäkelän taidetta on kiva seurata. Tällä lavaleijonalla on tulevaisuutta.

Saimaa sinfoniettan konsertti onnistui tärkeässä paikassa. Orkesterit osoittivat, että kun palikat ovat oikeassa paikassa, tulosta syntyy. Tämä oli Sinfonietan yksi parhaimmista konserteista."



KALEVA (27.01.2017)

"Jos klassinen musiikki olisi puoliksikaan yhtä suosittua kuin jääkiekko, kapellimestari Klaus Mäkelän (s. 1996) ja sellisti Jonathan Roozemanin (s. 1997) suorituksia seurattaisiin tiedotusvälineissä samalla innolla ja tarkkuudella kuin Patrik Laineen (s. 1998) ja Jesse Puljujärven (s. 1998) uran kehitystä. Kyse on nimittäin samalla tavalla kansainvälisen tason poikkeuksellisista lahjakkuuksista, joiden esiintyessä ikä todellakin on vain numero.

Oulu Sinfoniaa johtaneen Mäkelän tyylissä näkyy selvästi hänen opettajansa Jorma Panulan pelkistetty ja olennaiseen keskittyvä ideologia. Muusikoiden kannalta informatiivinen, turhaa huitomista välttelevä kapellimestaritaide on ilmeisen vapauttavaa. Varsinkin Ludwig van Beethovenin Sinfoniassa nro 7 op. 92 soittamisen riemu oli salissa todella helposti aistittavista. Molemminpuolisen luottamuksen kulminaatio oli Allegretto-osan alku, jossa Mäkelä antoi orkesterin soittaa hyvän matkaa lähes ilman ohjausta. 

Rytmi ja vauhdikkuus olivat taiteilijan näkemyksen avainsanoja ja tempoissaan Mäkelä noudatti melko tarkasti Beethovenin omia metronomilukuja, joita joku vuosikymmen sitten vielä pidettiin järjettöminä ja mahdottomina toteuttaa."



SAVON SANOMAT (14.11.2015)
"Klaus Mäkelän orkesterinjohto tarjoaa nuorta energiaa sopivalla tavalla kontrolloidussa paketissa. 19-vuotias nuorukainen tekee tarkkaa työtä. 

Orkesterikin vaikutti ottaneen kapellimestarin vastaan hyvin.      (...)

(Elgarin sellokonsertossa) Mäkelä seurasi orkesterin kanssa tarkasti hyvässä yhteisymmärryksessä, ja teoksessa oli lämpöä.    (...)

Sibeliuksen Sinfonia nro 5 on soinut Kuopiossa erittäin usein, ja harvoin kapellimestarit saavat täällä siitä irti jotain sangen erilaista.

Klaus Mäkelän kohdalla voi nostaa konsertin yhteydessä esiin juuri dynamiikan – etenkin teoksen finaalissa orkesterin jousistosta nousi esiin teemapätkiä ja aiheita, joita ei aina Kuopiossa niin selkeästi kuule. Mäkelä oli ilmiselvästi paneutunut teokseen perusteellisesti. Lucian Dăncescun soinnikas fagottisoolo ja viuluista irrotetut hetkittäiset pianissimot olivat omiaan tuomaan teokseen väriä."



KARJALAINEN (03.07.2014)
"Bravuurisoittajan elävää musiikkia
Turun sellokilpailussa vastikään palkittu Klaus Mäkelä vastasi säestäjänsä Risto-Matti Marinin kanssa Joensuun Musiikkijuhlien avajaispäivän toisesta konsertista. Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja on myös nostanut Mäkelän festivaalin keskiöön nimeämällä hänet Nuoreksi Taiteilijaksi. 
Mäkelä oli liikkeellä upealla ohjelmistolla. Kuultiin herkän hurmioitunutta Schumannia, Barberin unelmaista modernia romantiikkaa ja Brahmsin sinfonisiin tehoihin äityvää säveltaidetta - upea mutta myös hyvin vaativa konserttikokonaisuus.
Schumannin elämänjanoinen mutta lasinhauras säveltäjäminä tuli voimakkaasti esiin Mäkelän soittaessa teosta "Fünf Stücke im Volkston". Dynamiikan laajat ulottuvuudet olivat ilmiselviä ja poikkeuksellisen puhuttelevina läsnä nuoren sellotaiteilijan soitossa. Hiljaisten sävyjen äärellä Mäkelä vaikutti suorastaan mestarillisella tavalla ilmittyvän osaksi musiikkia. Toisaalta myös alarekisterin fortesävelet soivat nekin pyöreästi ja lämpimästi.
Kautta linjan oli Mäkelän soitossa luonnollista eloa ja hengittävyyttä. Kaikki se dynamiikka, sävymaailma ja fraasiajattelu mikä hänen soitostaan löytyi vaikutti sisäistyneeltä, ei niinkään ulkoa opitulta tai nuoteista luetulta. Kenties tämänkin takia kohosi Mäkelä taannoisessa sellokilpailussa yleisön suosikiksi. Hän saa musiikin nimenomaan elämään, ja siksi onkin erityisen luontevaa puhua nuoresta taiteilijasta. Schumannin kansansävelaihioissa olisi Mäkelä toki voinut vielä enemmän korostaa rehevää rytmisyyttä.
Samuel Barberin uusromanttinen sävelkieli soi Mäkelän soittajaminältä mitä edustavammin. "Sonaatti sellolle ja pianolle" toi myös upeasti soittaneen Risto-Matti Marinin laatupianismia ansaitusti esiin. Soittajalta toiselle risteilleet sävelkuviot kertoivat paljolti yhteistyön taitavuudesta. Parhaimmillaan saavutettiin synergian hyötyä ja siten tulkinnan taipuisaa maksimalismia. Pienoisen hengähdystauon jälkeen Mäkelä ja Marin aloittivat taituroinnin Brahmsin "Sonaatin F-duuri" parissa. Suuri suuntainen dramatiikka sekä suorastaan orkestraaliset tehot saivat tässä kohtaa vetoaupua kirkon kaikuisassa akustiikassa. Väistämättäkin pääsi konserttiflyygeli joskus dominoimaan äänenvoimakkuudessa, mutta varsin hyvin piti yhteinen balanssi haastavissa olosuhteissa kutinsa. 
Mäkelän moniotteissa oli sielläkin balanssin taitoa. Yhtäaikaiset sävelet tai soinnut kuuluivat aina erinomaisen täyteläisinä ja tasapainoisina. Jousikäden bravuuria ja sorminäppäryyttä Mäkelä väläytteli ylimääräisenä soineessa Sarasaten "Mustalaislaulujen" säihkeessä."
Jyri Ojala


KESKISUOMALAINEN (09.10.2015)
"Vierailevan kapellimestarin Klaus Mäkelän johto oli tarkkaa ja tyyliltään hienostunutta. Mäkelä osoitti musiikin pienimmätkin vivahteet ja nyanssit ilmeikkäästi ja ajallaan. (...)

Teos (Madetoja: Shakkipeli) oli positiivinen kuulijakokemus. Mystinen musiikki kiehtoi arvoituksellisuudellaan, ja joissakin rytmisissä motiiveissa voi kuulla vaikutteita ainakin Sibeliuksen viulukonsertosta, onpa teoksen Kansankarkelot-osaa verrattu Valse Tristeenkin. Sarja ei kuitenkaan jää ”jannea pahemmaksi”, vaan pohjalta kuultaa Madetojan oma sävelkieli ja lahjakkuus.

Nummisuutarit-alkusoitto oli humoristinen hyvän mielen valinta, joka tehosi myös yleisöön aplodeista päätellen. (...)

”Grandioosi melankolia”, kuvaili Einojuhani Rautavaara itse Autumn Gardens -teostaan. Syksyisten sävelten rauhallinen tunnelma jäi vaiettuaan leijumaan salin atmosfääriin. "



RONDO CLASSIC (19.06.2014)
"Klaus Mäkelä ja Janne Valkeajoki ovat nousseet ikäpolvensa tähdiksi, joilla riittää keikkaa – ja jotka ovat molemmat myös lahjakkaita orkesterinjohtajia. Gubaidulinan In croce -duon (1979 alunperin uruille ja sellolle, versio harmonikalle ja sellolle 1992) he soittivat kipeällä, karismaattisella vereslihaisuudella. Valkeajoen harmonikka helisi, murisi ja sähisi sellon laulaessa, ja yhteinen intensiteetti kohosi huippuunsa loppupuolen rukousmaisessa crescendossa. Mäkelän täysvärähteinen perussointi on hivelevän täyteläinen ja ehjä (...) "